Utelias & rohkea.
Olen Jenna Lehti ja haluan nähdä yritysten onnistuvan: asiakkaan on helppo ostaa ja työntekijän helppo palvella.
Testaan palveluasi, kuuntelen asiakkaidesi kokemuksia ja autan valitsemaan, mitä kannattaa kehittää ensin. Tarvittaessa olen mukana suunnittelemassa toteutusta ja viemässä kehitysideoita käytäntöön.
Kuuntelen tarkasti. Kysyn rohkeasti.
Ulkopuolisena kysyn myös asioista, joihin yrityksessä on totuttu. Ymmärtääkö asiakas hinnan? Löytääkö hän perille? Tietääkö hän, kuka hänen asiaansa hoitaa?
Ulkopuoliselle voi olla helpompi kertoa myös hankalista kokemuksista. Minulle kriittinen palaute on arvokasta: haluan ymmärtää, mikä asiakkaalle jäi epäselväksi tai hoitamatta ja mitä voisi tehdä toisin.
Tarvittaessa kuuntelen myös asiakasrajapinnan työntekijöitä. He tietävät, mitä asiakkaat kysyvät toistuvasti ja mitkä toimintatavat aiheuttavat turhaa selvittelyä.
Testaan palvelua, en ihmisiä. Nostan esiin sekä vahvuudet että kehitystarpeet, jotta tiedämme, mitä kannattaa säilyttää ja mitä muuttaa asiakkaan asioinnin ja työntekijän työn helpottamiseksi.
Yli 20 vuotta myynnistä toteutukseen.
Olen työskennellyt myynnin, suunnittelun ja vaativien asiakasprojektien parissa Suomessa ja kansainvälisesti.
Myynnissä olen oppinut, mitä asiakas tarvitsee päätöksensä tueksi. Projektityössä olen sovittanut yhteen asiakkaiden, johdon ja toteuttajien tarpeita sekä sopinut tehtävät, vastuut ja aikataulut. Siksi arvioin myös, mitä kehitysideoiden toteuttaminen yrityksen arjessa vaatii.
Olen muun muassa:
koordinoinut 22 kivitalohanketta, arvoltaan 1,5–5 miljoonaa euroa hanketta kohden
kehittänyt tuotteiden sijoittelua ja asiakkaiden kulkua 26 myymälässä
ottanut käyttöön projektinhallintaohjelmiston viestinnän ja seurannan tueksi
yhtenäistänyt kahden toimipisteen käytäntöjä
havainnoinut tapahtumaa ja kerännyt osallistujien kokemuksia kehittämisen tueksi.
Rakastan opastekylttejä!
Hyvä opaste kertoo oikean asian oikeassa paikassa. Asiakas löytää perille ja työntekijältä säästyy toistuvaa neuvomista. Sama ajatus toimii verkkosivulla, ajanvarauksessa ja asiakaspalvelussa.
Hyödynnän työssäni palvelu-, tila- ja tunnelmamuotoilun osaamista. Tarkastelen myös sitä, miten tilajärjestelyt, opastus ja tunnelma vaikuttavat asiointiin.
Tilasuunnittelun opinnäytetyöni käsitteli esteettömyyttä. Sen ydinajatus kulkee mukana: palveluiden ja tilojen tulee olla ihan kaikille helppoja käyttää.
Jutellaanko?
Kerro palvelustasi ja siitä, mitä haluaisit selvittää tai saada eteenpäin. Minä ehdotan, miten voisin auttaa.
Jätä sähköpostiosoitteesi, niin otan sinuun yhteyttä ja sovimme ajan keskustelulle.